Kilpailussa mukana

Heidi Kyrö

Tangoprinsessanakin tutuksi tullut musiikin monitoiminainen antaa kovan vastuksen miehisille kilpakumppaneilleen.

Erkka Westerlund

Valmentaako Erkka perheensä vuoden 2012 Energiaperheeksi?

Jukka Tammi

Onnistuuko legendaarinen jääkiekkomaalivahti Jukka Tammi estämään muiden kisaajien voittohaaveet vuoden 2012 Energiaperhe-tittelistä?

  • 10.05.2012 / Airi

    Basilika palelee

    Vaikka multaa ei olisi kuin satunnaisesti kynsien alla, on aina keväällä pakko saada upottaa sormet multapussiin Yrttien kasvatus on paitsi mukavaa,  myös hyödyllistä.  Kaikilla ei ole pihaa, puutarha tai kasvimaata, mutta onnistuu se pienviljely  myös parvekkeella ja ikkunalaudalla. Itse kasvatettua … Lue lisää

  • 01.05.2012 / Erkka Westerlund

    Aurinko on energiaa

    Kevään vyöryessä kovaa vauhtia kohti kesää saimme tiedon ensimmäisen kuukauden – maaliskuun – sähkön kulutuksesta.  Sähkön kulutus verrattuna viime vuoden maaliskuun kulutukseen oli vähentynyt meidän huushollissa 23 prosentilla. Olimme ilahtuneita tuloksesta, koska vähennys tapahtui pienillä päivittäisten toimintatapojen muutoksilla. Toki lämmityskulujen … Lue lisää

  • 29.04.2012 / Heidi Kyrö

    Nukkumatti selätti energiavahdin

    No niin, pääsinkin kehumasta television tyhjäkäynnin kyttäyksellä! Viime viikolla päätin yhtenä iltana väsymyksestä huolimatta jäädä katsomaan televisiota muun perheen mentyä nukkumaan. Ja niinhän siinä kävi, etten jaksanut pysyä hereillä kuin pari minuuttia ja Nukkumatti kutsui luokseen. Kyllähän sohvallakin on mukava … Lue lisää

  • 24.04.2012 / Airi

    Vappupallot ja jouluvalot

    Aurinko oli jo korkealla, kun herätyskello soi. Verhot auki ja vilkaisu ulos ikkunasta. Poutaa, puolipilvistä ja lämpötila reilusti plussalla. Vaikkei aurinkoa näkynyt, tulvi sen valo pilvien läpi. Sähkövalo tuli silti kytkettyä päälle - tavan vuoksi, vaikkei välttämättä olisi ollut edes pakko. … Lue lisää

  • 16.04.2012 / Airi

    Auringon anteja bongaamassa

    Leskenlehti oli avannut vaatimattoman kukkansa tienpientareella. Ihmettä oli pakko pysähtyä ihailemaan. Poimin muutaman, vielä nuppuisen kukan ja kuljetin kourassani varovasti kotiin. Siinä ne nyt luovat keväistä aurinkoa fingerporin kokoisessa maljakossa keittiön pöydällä. Lenkkipolun varressa työntyivät sinivuokon herkän kauniit terälehdet esiin … Lue lisää

Kilpailutilanne

Airi kommentoi

Kahden kilpailukuukauden jälkeen ovat säästöprosentit edelleen todella korkeat: Erkka johtaa tässä vaiheessa 27,8 %:lla, hyvänä kakkosena on Heidi 25,1 %:lla. Jukan säästöprosentti  22,7 % on myös ihailtavan korkea.
Säästöt ovat syntyneet pääasiassa lämmityskuluissa eli huonelämpötilojen laskeminen näkyy suoraan laskevana kulutuksena.
Kyllä huomaa, että kisaa käydään koko perheiden voimin – sehän on tarkoituskin. Kesää kohti mentäessä, voivat prosentit tipahtaa, mutta ei hätää, koska alku on näin mahtava.
Kesällä keskitytäänkin sitten energiatehokkaaseen jäähdytykseen.